Työskentelyä

Kun ihminen makaa päiväkaupalla yksinään kotosalla, ainoana viihdykkeenä viikkoja vanhat Salkkarit pätkivinä ja surkealla kuvanlaadulla, se rupeaa ajattelemaan. Yhden flunssan aikana ehtii pohdiskella syntyjä syviä -ja paljon ja pitkään ja hartaasti. Olen aina ollut parantumaton taivaanrannanmaalari, aina unelmien perässä, toivoton haahuilija jolla ei kauan ajatus kestä todellisuudessa. Olen valmis tekemään mitä tahansa haaveideni toteuttamiseksi.

Unelma-ammatin löytyminen on ollut minulle viimeaikojen suurin ahaa-elämys, jonka ajatteleminenkin tuo esiin sen pienen lapsen, joka jouluna kirjaimellisesti tärisi jännityksestä ja innostuksesta lahjapapereiden rapinan kuullessaan. Vaikka realistinen ajatustoiminta ei ole minulle sitä kaikkein ominta, pystyn jotakuinkin hahmottamaan mitä musiikkiterapeuttikoulutukseen pääseminen vaatii. Lujasti töitä ja vielä lujemmin tahtoa, jolla olen tähänkin saakka saanut kaiken mitä vain olen koskaan todella halunnut. Tällainen yksinkertainen monimutkaisuus on minulle mieleen, mutta samalla en voi olla kiristelemättä hampaitani sille, ettei kaikki voi olla yhtä itsestäänselvää.

Olen sitä ihmistyyppiä, jolla on jokaisella elämänalueella vain yksi vaihtoehto jonka mukaan asioiden tulee toteutua, muuten syttyy suuri henkinen kriisi. Esimerkiksi en hakenut keväällä opiskelemaan, sillä minulta puuttui se ehdoton, ainoa vaihtoehto, oli vain kourallinen ihan mukiinmeneviä mahdollisia koulupaikkoja, joista tuskin olisin ottanut vastaan ainuttakaan, sillä uskon siihen oikeaan. Mitä vaikeampi saavutettava asia on kyseessä, sitä enemmän asiasta kiinnostun ja olen valmis myymään vaikka sieluni sen saadakseni. Kuulostaa hienolta. Hienoja mahtipontisia sanoja joihin tekee mieli uskoa ja luottaa, että kaikki tulee menemään juuri kuten olen suunnitellut. Tiettyihin asioihin ei vain aina meinaa aivan täysin luotto riittää...

Mr. J. Perfect on paitsi täydellisin, myös monimutkaisin miehenpuoli, jota maa päällään kantaa. Kukapa nainen ei haluaisi itselleen miestä, jolla todistettavasti on myös tunteet moitteettoman ulkomuodon lisäksi. Miestä jolla on aivot ja joka myös käyttää niitä. Juuri sellainen on herra Täydellinen. Hän on maailman mustasukkaisin mies. Kuinka puolustautua miehelle, jota kohtaan ainoa tekemäsi rike on se, että omistat miespuolisia ystäviä lapsuudesta saakka...?

No, nytpä herra Täydellinenkin tietää millainen raivotar osaan tarvittaessa olla, sillä minuahan ei yksi mustasukkainen mies möykytä ihan kuus-nolla täysin turhasta. Riita saatiin jotakuinkin soviteltua ja suhde, joka ei ehtinyt edes alkaa, laitettiin jäihin. Sopimuksesta. Rakennamme vankkaa ystävyyspohjaa. Miehestä, joka oli jo entuudestaan täydellinen, tuli äkkiä arviolta noin sata kertaa mielenkiintoisempi. Peliin on vedetty uusi kortti: Haaste.

Ensimmäisen kerran suhteella Mr. J. Perfectiin on status. Se on ikäänkuin sääntö tai ohjenuora, eli jotain sellaista, joka haastaa minut etsimään laista porsaanreikää. Jos jossain olen hyvä, niin sääntöjen kiertämisessä. Olen aina tehnyt niinkuin olen itse halunnut, mutta annettujen ohjeiden puitteissa. Minulla on tähtäimessäni se yksi ja ainoa vaihtoehto, jonka tavoittelu vaati lujaa, mutta hyvin hellävaraista työstämistä.

Olkoon operaationi ensimmäisen osion epävirallinen nimitys vaikkapa: ”Tässä minä olen, herraa varten, hän on hyvä ja tulee hakemaan omansa pois.”

Päätöksiä

Kun päätin edellisen kouluni, päätin, että kaikki tulisi olemaan toisin kuin tähän saakka. Päätin jäädä kotikaupunkiini ja pitää välivuoden, päätin lopullisesti selättää masennuksen ja päätin lähteä pitkäaikaisesta parisuhteestani. Päätin aloittaa alusta ja opetella elämään kuten itse haluan.

Olen aina ollut hyvin tietoinen asioista, jotka haluan saavuttaa, mutta parantumattomana taivaanrannanmaalarina olen useimmiten suoranainen haihattelija, joka pystyy kuvittelemaan vain ihanteellisen lopputuloksen, eikä mitään mitä sellaisen tavoitteleminen voikaan vaatia. Arkirealismi on siis minulle täysin vieras käsite.

Ensimmäisen kerran todellisuus iski, kun tajusin, kuinka paljon hankalampaa yksin asuminen voikaan olla sen jälkeen, kun on tottunut miehenpuolen läsnäoloon: Asioihin on tartuttava myös itse sen sijaan että voisi vain tyytyä huomauttamaan toiselle hoitamattomista tehtävistä. Lienee siis turhaa mainitakaan, etten todellakaan ole mikään kotitalousihme. Tavaroiden hetkellisen sijoittelun suhteen olen todella suurpiirteinen, vaikkakin, kumma kyllä, suurimman osan ajasta olen todella taitava jäljittämään myös muiden hukkaamia esineitä.Voin toki pitää siivouspäivän milloin se parhaiten itselleni sopii, ilman maanittelua ja manipulointia, mutta omien astioideni tiskaamiseen joudun aina käyttämään kaiken henkisen kanttini. Ruokarepertuaariini kuuluu alle kymmenen syömäkelpoista ateriaa, joista suurin osa koostuu jollakin tapaa pastasta. Onneni onkin lähimarketin ikuinen pikanuudelitarjous, joka paitsi täyttää vatsani yhä useammin, myöskin istuu loistavasti kuralla olevaan rahatalouteeni. On myönnettävä; en ole täydellinen huushollerska, tosin kotirouvan asema ei sinänsä koskaan olekaan kuulunut haavekuvaani ihanteellisesta elämästä.

Täydellisessä maailmassa minun ei tarvitsisi aamuisin nousta herätyskelloon, eikä raahautua minkäänsorttiseen duunitakomoon huhkimaan, vaan ansaitsisin elantoni kotoa käsin. Päätös välivuodesta piti kuitenkin sisällään yhden mahdollistavan reunaehdon - on pakko käydä töissä. Kierrettyäni pikkuruisen kotikaupunkini jokaisen putiikin, työnhakumielessä, jouduin nielemään ylpeyteni ja palaamaan rehvakkaasti jättämälleni paikalle huonosti palkatun ja henkisesti ennen aikojaan sammaloittavan sorvin ääreen yli tunnin ajomatkan päähän kotioveltani. Ilmapiiri työpaikallani ei ole paras mahdollinen eikä toimenkuva millään tavalla innostava, mutta vuokra on maksettava omasta pussista, joten valittaminen on suoritettava itsekseen mutisten.

Suppean kaveripiirini kaikkoaminen kulmilta oli tähän mennessä kovin kolaus aatteelleni uudesta hienosta elämästä ja varhaismummoutumisen uhan karistamisesta harteiltani. Uskon silti vakaasti, että kaikella on tarkoituksensa. Toistaiseksi joudun ehkä unohtamaan railakkaan bilettämisen ystävieni kanssa, joiden on keskityttävä opintoihinsa ja opiskelijarientoihinsa, mutta en minäkään silti ole jäänyt täysin toimettomaksi. Haaveeni unelma-ammatista, vanhasta puutalosta ja kolmilapsisesta perheestä tuntuvat vielä harmillisen kaukaisilta, mutta työpaikallani liikuskelee eräs ulkoammatillinen seikka, johon olen päättänyt panostaa kaiken uuden, liikenevän tarmokkuuteni. Olen päättänyt pyydystää itselleni täydellisen miehen.