Päätöksiä

Kun päätin edellisen kouluni, päätin, että kaikki tulisi olemaan toisin kuin tähän saakka. Päätin jäädä kotikaupunkiini ja pitää välivuoden, päätin lopullisesti selättää masennuksen ja päätin lähteä pitkäaikaisesta parisuhteestani. Päätin aloittaa alusta ja opetella elämään kuten itse haluan.

Olen aina ollut hyvin tietoinen asioista, jotka haluan saavuttaa, mutta parantumattomana taivaanrannanmaalarina olen useimmiten suoranainen haihattelija, joka pystyy kuvittelemaan vain ihanteellisen lopputuloksen, eikä mitään mitä sellaisen tavoitteleminen voikaan vaatia. Arkirealismi on siis minulle täysin vieras käsite.

Ensimmäisen kerran todellisuus iski, kun tajusin, kuinka paljon hankalampaa yksin asuminen voikaan olla sen jälkeen, kun on tottunut miehenpuolen läsnäoloon: Asioihin on tartuttava myös itse sen sijaan että voisi vain tyytyä huomauttamaan toiselle hoitamattomista tehtävistä. Lienee siis turhaa mainitakaan, etten todellakaan ole mikään kotitalousihme. Tavaroiden hetkellisen sijoittelun suhteen olen todella suurpiirteinen, vaikkakin, kumma kyllä, suurimman osan ajasta olen todella taitava jäljittämään myös muiden hukkaamia esineitä.Voin toki pitää siivouspäivän milloin se parhaiten itselleni sopii, ilman maanittelua ja manipulointia, mutta omien astioideni tiskaamiseen joudun aina käyttämään kaiken henkisen kanttini. Ruokarepertuaariini kuuluu alle kymmenen syömäkelpoista ateriaa, joista suurin osa koostuu jollakin tapaa pastasta. Onneni onkin lähimarketin ikuinen pikanuudelitarjous, joka paitsi täyttää vatsani yhä useammin, myöskin istuu loistavasti kuralla olevaan rahatalouteeni. On myönnettävä; en ole täydellinen huushollerska, tosin kotirouvan asema ei sinänsä koskaan olekaan kuulunut haavekuvaani ihanteellisesta elämästä.

Täydellisessä maailmassa minun ei tarvitsisi aamuisin nousta herätyskelloon, eikä raahautua minkäänsorttiseen duunitakomoon huhkimaan, vaan ansaitsisin elantoni kotoa käsin. Päätös välivuodesta piti kuitenkin sisällään yhden mahdollistavan reunaehdon - on pakko käydä töissä. Kierrettyäni pikkuruisen kotikaupunkini jokaisen putiikin, työnhakumielessä, jouduin nielemään ylpeyteni ja palaamaan rehvakkaasti jättämälleni paikalle huonosti palkatun ja henkisesti ennen aikojaan sammaloittavan sorvin ääreen yli tunnin ajomatkan päähän kotioveltani. Ilmapiiri työpaikallani ei ole paras mahdollinen eikä toimenkuva millään tavalla innostava, mutta vuokra on maksettava omasta pussista, joten valittaminen on suoritettava itsekseen mutisten.

Suppean kaveripiirini kaikkoaminen kulmilta oli tähän mennessä kovin kolaus aatteelleni uudesta hienosta elämästä ja varhaismummoutumisen uhan karistamisesta harteiltani. Uskon silti vakaasti, että kaikella on tarkoituksensa. Toistaiseksi joudun ehkä unohtamaan railakkaan bilettämisen ystävieni kanssa, joiden on keskityttävä opintoihinsa ja opiskelijarientoihinsa, mutta en minäkään silti ole jäänyt täysin toimettomaksi. Haaveeni unelma-ammatista, vanhasta puutalosta ja kolmilapsisesta perheestä tuntuvat vielä harmillisen kaukaisilta, mutta työpaikallani liikuskelee eräs ulkoammatillinen seikka, johon olen päättänyt panostaa kaiken uuden, liikenevän tarmokkuuteni. Olen päättänyt pyydystää itselleni täydellisen miehen.